Purku

Olen totisesti hirmu kiitollinen siitä että ne minun vähäiset mutta sitäkin tärkeämmät ihmiseni ovat vieläkin jaksaneet pysyä minun ihmisinäni. Minua ei ole jätetty alkoholiongelmani takia. Vaikka se varmasti sattuisi vähintäänkin ihan saatanasti, ymmärtäisin kyllä miksi minut on jätetty. En itsekään jaksaisi tälläistä häilyvää ihmissuhdetta. Tapaaminen selvinpäin on konstikasta kun jo pelkästään sosialisoiminen (Ihan sama miten hyvän ystävän kanssa) laukaisee juomisen himon. Ja jos nähdään juopottelun merkeissä, jotkin illan tapahtumat, joskin oleelliset,  ovat pyyhkiytyneet mielestä seuraavaan heräämiseen mennessä.

Olen viimeaikoina huomannut erkaantumista ihmisistäni. Ja se on ihan omaa syytäni. Olen erakoitunut juomissääntöjeni takia. En voi käydä yhdellä oluella, käyn vähintäänkin yhdellä kännillä (Tämä nyt on ollut jo pitkään pahe!). Krapulaa ei saa hankkia päivälle jolloin on menoa ja yleensä haluankin pitää kaksi selvää päivää ennen kuin tarvitsee lähteä liikkeelle, ja näinä päivinä harvemmin kiinnostaa nähdä ketään. Minua on siis hankala nähdä selvinpäin.

Reiluun kahteen vuoteen en ole tätä purkautumiskanavaa tarvinnut, olen voinut ihmisilleni puhua avoimesti ongelmastani. Ehkä jopa ällöttävänkin suoraan kerron tilanteestani tutuille tai puolitutuillekin, mikäli aihe vain nousee pinnalle. En ala selittämään ilman että juomisesta olisi puhetta tai että minulta ei kysyttäisi omakohtaisia kokemuksia. Mielestäni niin kauan kuin tiedostan tilanteeni, on vain hyvä että rehellisesti ja liikoja valittamatta puhun asiastani. Tämän riippuvuuden kanssa pahiten voin valehdella vain itselleni.

Mutta tosiaan tänään hereätessäni oli paha olo itseni kanssa. Vasta keskiviikkona on pakollista menoa, joten tänään oli mahdollisuus yhdelle kännille. Sen verran olen kuntoutumisessani edennyt, että juon enää vain kerran viikossa, ja olen juonut jo torstaina. Nyt tulisi ”retkahdus” ja juomiskertoja jo kaksi tälle viikolle. Olo oli paha, koska en tiennyt mitä näillä päivillä tekisin jos en joisi. Vitutti ajatus myös siitä että aikaa tappaakseni joisinkin. En muista mitä tänne olen jo kirjoittanut, mutta tiivistettynä isoin osa aktiviteeteistäni aiheuttaa juomisenhimoa, vain murto-osa harrastuksistani on ns. alkoholivapaita. ”En jaksa näitä päiviä selvinpäin mutta en minä jaksa näitä päiviä kännissäkään!”

Mieleni teki soittaa ihmiselleni, mutta tuli olo että olen perkeleenmoinen rasite kaikille. Vaikka olisinkin jollekin soittanut ja saanut vaikka minsmoista tsemppiä, olisin varmasti kuitenkin alkanut juomaan. Niinkuin nyt juonkin. Mutta tänään tuli ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa olo että minulla ei ole ketään kenelle soittaa ja kertoa miten paska olo minulla on itseni kanssa tämän juomisen takia tai ilman sitä! Siksi minä palasin tähän vaihtoehtoon, että kirjoitan tekstiä bittiavaruuteen. Että saan purettua oloani vaikka tiedän ettei tätä kukaan luekaan.

Olen miettinyt miksi tätä elämääni elän, koska jo aika kauan on tuntunut etten ainakaan itseni takia.

ahdistus, alkoholi, Itkuvirsi, suruolo