Yleinen

Ihminen

11.08.2014, lempo

Puhuin aiemmin ihmisestä jonka olen tavannut. En häntä oikeasti ole tavannut. Hän otti minuun erään nettisivuston kautta yhteyttä (Kyseessä ei ollut mikään deittisivusto). Sen ei pitänyt olla mitään. Ei kummallekaan. Muutaman kuukauden kirjoitteluiden, puheluiden sekä skypevideopuheluiden jälkeen tilanne on muuttunut. Pidän siitä ihmisestä. En pidä meidän 700 kilometrin välimatkasta.

Hän on saanut mielialani ja itsetuntoni kohoamaan. En myöskään ole tuntenut itseäni enää niin rumaksi. Siitä olen häntä kiitellytkin. On hienoa jaksaa taas tehdä asioita. Toisaalta minua on valtavasti ärsyttänyt ajatus, että minäkin olen elossa ja onnellisempi vain kun rinnallani on joku, niinkuin sisaruksaillani ja vanhemmillani. He ovat onnettomia ja masentuneita, lähes itsetuhoisia yksinään. Heille olen jaksanut sanoa, että olkaa itsenne kanssa, ette tarvitse rinnallenne pönkittäjiä. Aina olen kuvitellut etten ole sellainen. En minä ole. En. EN! Ehkä olenkin..

Olen ollut monta vuotta yksin. Yksinäni. Olen vihannut itseäni, tapojani, suorituskykyjäni, ruumistani. Sitten olen kohdannut tämän ihmisen, joka on saanut minua ylöspäin. Näiden viikkojen aikana olen saanut itsevarmuutta. Tänään hän kysyi, että olenko niin lihava mitä olen antanut ymmärtää. Hän vaikutti siltä ettei sillä olisi väliä. Joten uskalsin näyttää hänelle miltä ruumiini näyttää. Ei alasti tietenkään, mutta sivuprofiilin vaatteita päälläni kiristäen.  Sanoin ettei tarvitse sanoa mitään, ettei tarvitse valehdella ja sanoa että oi kun on kiva. ..Että nyt tiedät millainen fyysisesti olen.

Kun näytin sivuprofiilini etupuolelta, kuulin jotain ”No huh” tapaista. Silti näytin itsestäni myös takapuolen sivuprofiilin. Tässä vaiheessa ihminen oli kai ymmärtänyt paremmaksi olla ääntelehtimättä tai sanomatta mitään. Sama se sinänsä. Nyt vain kammottaa, että ruumiini on sittenkin se mikä menee henkisen puolen edelle. Ei se ihminen ole niin pinnallinen. Silti pelottaa että ollaanko enää huomenna yhteydessä.

 

, , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *