Yleinen

Puolustus

09.10.2013, lempo

Aiemmat tekstini antavat ymmärtää että vain vellon nykytilassani. Juttuhan ei ole ihan just niin. Tänä vuonna olen monasti ollut yhteydessä sairaanhoitajaan, psykiatriin, psykologiin, ravitsemusterapeuttiin sekä päihdetyöntekijään. Minä yritän korjata tilannetta. Minä haluan olla ihminen.

En muista mitä olen viimeksi sanonut. Kirjoitan näitä merkintöjä lähinnä päihdepäissäni. En tahdo lukea aiempia (Teen sen silti). Ehkä se on juuri niin, että se paha olo, joka on selvinpäin, kulminoituu siihen humalatilaan. No niin, humalassa ei pidä tehdä isoja päätöksiä. Mutta mitä jos vain alkoholin vaikutuksen alaisena on itsensä ja vain silloin tietää ja tajuaa tilanteen. Tätä ei taida ymmärtää kukaan muu kuin sellainen joka on masentunut sekä mahdollisesti lääkitty ja alkoholin (suur)kuluttaja..

Lääkitystäni on nostettu. Nyt se on 225 mg. Tiedän että nosto voi viedä olotilan ensin pohjalle, sitten vasta kohota. Lääkemuutoksesta on noin kuukausi, vähän reilu, eli tässä vaiheessa vaikutuksen tulisi olla jo positiivinen (No hitto joo, yksilöitä ollaan) ja näkyä edes vähän. En ole idiootti. Odotan vielä.

Ehkä olen liian kiivas, odottamaton. Toivon tuloksia. Pian. Lääkkeiltä ja ammattiauttajilta. Pelkään että teen itselleni pahaa. Hyppään parvekkeelta tai viillän ranteeni auki. Nämä eivät ole olleet kovin kaukana tänään. Ja silti ovat olleet. Ehkä olen jo aiemmin maininnut, että jos teen niin, en vetele rannetta tylpällä lusikalla miten sattuu. Tiedän mistä viiltää ja miten päin. Jos aion kuolla, kuolen, en tee hätähuutoa.

Padam padam.

, , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *