Avainsana: lääkkeet

Yleinen

Ei voi johtua

29.07.2014, lempo

Hetki siitä, kun viimeksi olen jaksanut kirjoittaa. Ja kun palaan tälle sivustolle; Kaikki on muuttunut. Inhoan muutoksia. Tämä on kamalaa. En tiedä enkä ymmärrä, missä vaiheessa minä muutuin. Miksi minä muutuin. Olen ajatellut entistä itseäni. Kävin ulkona. Menin pihalle lukemaan. Kävin kävelyillä. Juttelin ihmisten kanssa. Minä pidin ihmisistä ja heidän seurastaan. Nyt olen erakoitunut kotiini. …

, , , , , , , ,

Yleinen

Korjatkaa

13.11.2013, lempo

Edellisestä merkinnästä lähtien, olen ajatellut, että minun pitää tulla korjaamaan eräs asia, josta kirjoitin. Sanoin että minulla ei ole ainuttakaan ystävää jota en vihaisi. Ilmaisin itseni todella väärin. Tarkoitukseni oli sanoa että minulla ei ole ainuttakaan ystävää, kenelle en olisi vihainen. Tällä virheellä tuskin on väliä, sillä kaikki kiukkuni katoaa blogini myötä jonnekin. Kukaan asianomainen …

, , , ,

Yleinen

Puolustus

09.10.2013, lempo

Aiemmat tekstini antavat ymmärtää että vain vellon nykytilassani. Juttuhan ei ole ihan just niin. Tänä vuonna olen monasti ollut yhteydessä sairaanhoitajaan, psykiatriin, psykologiin, ravitsemusterapeuttiin sekä päihdetyöntekijään. Minä yritän korjata tilannetta. Minä haluan olla ihminen. En muista mitä olen viimeksi sanonut. Kirjoitan näitä merkintöjä lähinnä päihdepäissäni. En tahdo lukea aiempia (Teen sen silti). Ehkä se on …

, , ,

Yleinen

On minussa muutakin

22.10.2012, lempo

Tätä koen paljon, tästä kaikki alkoi. Tämän taisin kokea ensimmäistä kertaa tänään. Tästä olen kärsinyt jo ainakin kymmenen vuotta. Tämän olen kokenut jo kertaalleen, nyt uudestaan vaikeana, pahempana. Tämä minulla on lievänä. Tämä tulee kausittain, vahvana. Haluaisitko olla päivän verran Minä?

, , , , , ,

Yleinen

Pakko nousta

08.05.2012, lempo

Tänä aamuna olisin mieluummin tukehduttanut itseni tyynyllä kuin noussut ylös. Nukuin todella huonosti ja lykkäsin herätystäkin vaikken enää saanut unta. Ahkera lemmikkini kuitenkin pakotti minut hoitamaan velvollisuuteni ja nousemaan edes vähän itsesäälistä. Älkää kuitenkaan kuvitelko että lemmikkini olisi heitteillä, sen asian suhteen hoidan kyllä hommani hyvin. En usko että olisin tässä ilman toveriani. Hän on …

, , , , ,