Avainsana: viha

Yleinen

Mikä juttu

19.08.2014, lempo

Olen ihmisen kanssa tekemisissä vieläkin. Jokin tässä silti on muuttunut. Ehkä se on pääni sisällä. Ehkä olemme molemmat huomanneet, ettei yhteinen tulevaisuus ole mahdollinen, mutta kumpikaan ei saa sitä ääneen sanottua. Minä aion sen sanoa. Pian. Kuulin tänään että lemmikkini, joka jäi vanhempani luokse kun aikoinaan muutin toiseen kotiin, lopetettiin kaksi viikkoa sitten. En ymmärrä …

, , , , ,

Yleinen

Ei voi johtua

29.07.2014, lempo

Hetki siitä, kun viimeksi olen jaksanut kirjoittaa. Ja kun palaan tälle sivustolle; Kaikki on muuttunut. Inhoan muutoksia. Tämä on kamalaa. En tiedä enkä ymmärrä, missä vaiheessa minä muutuin. Miksi minä muutuin. Olen ajatellut entistä itseäni. Kävin ulkona. Menin pihalle lukemaan. Kävin kävelyillä. Juttelin ihmisten kanssa. Minä pidin ihmisistä ja heidän seurastaan. Nyt olen erakoitunut kotiini. …

, , , , , , , ,

Yleinen

Korjatkaa

13.11.2013, lempo

Edellisestä merkinnästä lähtien, olen ajatellut, että minun pitää tulla korjaamaan eräs asia, josta kirjoitin. Sanoin että minulla ei ole ainuttakaan ystävää jota en vihaisi. Ilmaisin itseni todella väärin. Tarkoitukseni oli sanoa että minulla ei ole ainuttakaan ystävää, kenelle en olisi vihainen. Tällä virheellä tuskin on väliä, sillä kaikki kiukkuni katoaa blogini myötä jonnekin. Kukaan asianomainen …

, , , ,

Yleinen

Viha

07.11.2013, lempo

Se on varsin rumaa, mutta totta, sanoa että minulla ei olisi ainuttakaan ystävää jota en vihaisi. Jokainen niistä muutamasta hyvästä ystävästä on satuttanut minua pahasti. Jokaiselta kysyttäessä, mitä pahaa olen heille tehnyt, saisi pitkän hiljaisuuden jälkeen vastauksen että ei se ole oikeasti satuttanut. Tottakai on aina näitä raapaisuja, joilla olen vähäisesti vahingoittanut. Mutta oikeasti vain …

,

Yleinen

Olutta

04.08.2013, lempo

Kaljaa, bisseä, keppanaa, mallasjuomaa, ohrapirtelöä.. Humalauta! Tekee niin kovasti mieli riipaista sunnarit, perseet, kännit. Mietin huomista ja sitä krapulaa. Krapulapäivinä en pahemmin tee mitään muuta kuin makaan ja syön ja murehdin sitä miksi piti taas juoda. Olen oluen turvottama 111,15 kiloinen tynnyri. Olen iso eikä minua ole pituudella pilattu. Silloin kun katson peiliin, näen itseni …

, , , ,

Yleinen

Kuka kantaa ja ketä?

30.05.2012, lempo

Ja aivan kuin omat murheet eivät riittäisi. Tottakai välitän ystävistäni ja sukulaisistani, mielelläni kuuntelen jos heillä on suruja tai ongelmia ja yritän auttaa parhaani mukaan. En vain tiedä että miten kauan jaksan. Kannan monia salaisuuksia sisälläni enkä voi kirjoittaa niitä edes tänne. (En ole tästä blogista halunnut mainita yhtään kenellekään koska pelkään että en enää …

, , ,

Yleinen

Ja uudestaan

27.05.2012, lempo

No johan on helvetti. Mikä tekee ihmisestä niin tyhmän että se vain toistaa ja toistaa omia virheitään. Minun virheeni on vieläkin tämä juominen. En tänään juonut montaakaan mutta olo taas ihan perseestä. Tiedän lopputuloksen, alkoholin tarve vain ylittää sen tulevan pahan olon. Eihän sitä silloin ajattele. Mietin että minun pitäisi kirjoittaa mahdollisimman selkeästi olotilani paperille …

, , ,

Yleinen

160 cm / 110 kg

21.05.2012, lempo

Hyi helvetti minä vihaan itseäni! Minne olen kadonnut. Vihaan peilikuvaani, minä niin vihaan sitä. Olen aina ollut pyöreähkö tai pullea mutta nyt olen oikeasti läski. Parissa vuodessa painoni, ihrani, on noussut yli neljälläkymmenellä kilolla. Minulla ei edes ole mitään fyysistä sairautta mikä olisi aiheuttanut tämän äkkinäisen kasvun. Olen vain syönyt tehokkaan epäterveellisesti ja ollut aktiivisesti …

, , , ,

Yleinen

Ryyppy

13.05.2012, lempo

Vihaan sitä mitä juominen minussa aiheuttaa. Miksi en pysty lopettamaan?

, ,