Purku

Hemmetti. En ymmärrä mihin psykoosiin oikein menin kun istuin työvoimatoimistossa puhumassa. Dementiakin iski. Vasta jälkeenpäin aloin miettimään että olen ollut lähellä saada töitä eräästä firmasta, se olisi ollut hyvä mainita. Olen niin hukassa päivien kanssa etten tajunnut missä vaiheessa mitäkin työhön liittyvää on tapahtunut. Paikkavahti oli uusittu mutta sitä ei näkynyt koska olin unohtanut vahvistaa uusinnan sähköpostin kautta. No, oma moka.  Jotain en osannut sanoa,  jotain unohdin,  jotain en ymmärtänyt mikä johti siihen että minut lätkäistiin työnhakukurssille ja sain myös työtarjouksen paikkaan johon minulla ei ole ammattitaitoa. Sain myös papereita kuntouttavista kursseista ja vaihtoehtoisen ehdotuksen sairaslomasta, mikäli tilanne on niin huono kuin miltä näytin. Kotimatkalla kävin apteekissa missä ihmismassa alkoi vyöryä pääni sisään ja lähes juoksin kotiin ahdistuksissani.

Kotona sitten lähetin kuitenkin vain avoimen pakkopullahakemuksen tarjottuun paikkaan jonka vapaissa paikoissa ei ollut mitään mihin pätevyyteni riittäisi ja ilmoitin siitä työvoimatoimistoon. Mietin tulevaa kurssia ja on se oikeastaan ihan hyvä ajatellen sitä että saisin totutella sosiaalisiin tilanteisiin pikkuhiljaa ennen kuin joskus löydän töitä tai koulun. Ei minusta ole mitenkään hohdokasta olla yhteiskunnan riippakivenä mutta miten voin mennä töihin (nolaamaan itseni ja todistamaan että hakijoita vertaillessaan he tekivätkin pahan virheen, en ollutkaan niin hyvä mitä paperilla luki) kun en meinaa päästä edes sängystä ylös enkä jaksa enkä halua tehdä edes niitä mukavia asioita mitä kotona ollessani tykkään tehdä.

Töissä ollessani olen saanut hyvää palautetta ja oikeastaan vain sitä. Mutta minä en usko siihen. En luota että olen niin hyvä kuin mitä minulle kerrotaan. Olen itseäni kohtaan turhan kriittinen ja pelkään taas epäonnistuvani. Pelkään että vaarannan jonkun hengen. En ole teoistani varma ja joka hetki mietin että hitto miten selviän tästä. En luota itseeni. Tehtyäni tiettyjä päätöksiä, näen mielessäni miten muut työtoverit kahvihuoneessa päivittelevät ja nauravat että kuulitteko jo mitä se teki. Tälläistä ei ole tapahtunut. Tai mistä minä sen tietäisin. Mutta nämä ajatukset ovat huonoja ja niistä minun pitää päästä eroon. Miten pääsen ylös? Hemmetti.

ahdistus, arki, itsetunto, Työ, väsymys