Purku

Ja aivan kuin omat murheet eivät riittäisi. Tottakai välitän ystävistäni ja sukulaisistani, mielelläni kuuntelen jos heillä on suruja tai ongelmia ja yritän auttaa parhaani mukaan. En vain tiedä että miten kauan jaksan. Kannan monia salaisuuksia sisälläni enkä voi kirjoittaa niitä edes tänne. (En ole tästä blogista halunnut mainita yhtään kenellekään koska pelkään että en enää kirjoittaisi totuudenmukaisesti. Jos tietäisin jonkun tätä lukevan, kirjoittaisin hänelle ja sievistellen. Sitä en tahdo. Haluan kirjoittaa suoraan mitä ajattelen ja miltä minusta tuntuu.) Jotkin salaisuuset ovat sen verran pieniä ettei niitä kanna kauaa mukanaan vaan ne jäävät taka-alalle. Isot salaisuudet joutuu kohtaamaan joka helkkarin päivä. Ne kuluttavat voimia suunnattomasti. Haluaisin puhua ja kertoa mutta en tee sitä, olen luottamuksen arvoinen.

Olen huolissani läheisistäni. Olen vihainen läheisilleni. Yksi ryyppää ja humalassa kuulee kaiken päinvastoin. Vaikka vannon ja vakuutan että hänen parastaan olen koko ajan vilpittömästi ajatellut, tämä kuitenkin käsittää minun vihaavan tätä ja luulee että olen pistänyt sen perään turpasaunojia. En tiedä pettääkö sillä ensin pää vai maksa. Toinen on sairas enkä osaa suhtautua asiaan. Osaanko olla tukena. Mitä minun pitäisi tehdä. En saa puhua tästä asiasta ja minua ahdistaa. Miten paha olo sillä toisella on. Kolmas ei ymmärrä rahan käsitystä ja on saanut vinon pinon laskuja joita ei maksa vaikka pystyisi. Se ostaa mieluummin naiselleen tavaraa ja herkkuja. Olisiko se nainen tämän luona jos rahaa ei olisi. Neljäs on perhetuttu ja kuulee paljon asioita joita saan yöllä alkaa selvittämään tämän kanssa vaikka tämä onkin aikalailla ulkopuolinen. Viides ei saa sitä ketä rakastaa. Kuudes vanhenee ja on yksinäinen. Ja vielä olisi seitsemäs ja kahdeksas ja sadas ja tuhannes. Minä niin tahtoisin auttaa. Hartiani eivät kauaa kanna tälläistä taakkaa. Minun pitäisi jaksaa kantaa edes itseni..

ihmiset, salaisuus, väsymys, viha