Purku

Juuri nyt on sellainen olo että en varmana tarvitse ketään. Koskaan. Vaikka asun yksin ja päiväni vietän suurimmissa määrin yksin, en kuitenkaan ole yksinäinen. Viihdyn yksin. Välillä on hienoa nähdä tuttuja. Mutta ei aina. Ei joka päivä. Tarvitsen omaa aikaa. Ehkä enemmän kuin muut ihmiset. Kuitenkin, silti tarvitsen myös muita ihmisiä. Niitä muutamia läheisiä joita miulla on. Mutta nyt. Nyt ajattelen sitä miten joka ikinen tuttu on minut vähemmän tai enemmän pahasti pettänyt. Olen usein kuullut että olen kiltti. Etten tee kenellekään koskaan pahaa ja ajattelen aina muiden parasta enkä ikinä loukkaa ketään. Pitäisikö minun, kaikki muutkin kiusaavat toisiaan. Haluan tällä hetkellä vain huutaa kaikille että haistakaa paska, miten olette ikinä ansainneet ystävyyteni, miten voinkaan olla teidän seurassanne vaikka olette iskeneet veitsen suoraan sydämeeni, miksi, miksi, miksi, miksi! petitte luottamukseni, miten saitte sen takaisin, miksi olen näin nössö että annan aina anteeksi vaikka sattuu ihan saatanasti! Miksi, miksi, MIKSI?! Miten tahdotte olla seurassani, korotatteko itsetuntoanne, mitä te minulla teette. En ole minkään arvoinen. Olen se säälittävä. En tarvitse ketään. Antakaa minun vain olla rauhassa..

ahdistus, itsetunto, masennus