Purku

Itsemurha. Miten itsekästä se on. Kuka sen määrittää. Uskon että jokainen joka on tappanut itsensä on miettinyt edes vähän sitä tuskaa jota läheisilleen tuottaa. Mikä ajaa siihen tilanteeseen että haluaa kuolla. Mikä voi olla niin kamalaa. Voivatko läheiset uskoa koskaan että mitään muuta mahdollisuutta ei ollut. Että oli niin paha olo. Että ei vain jaksanut. Minä jotenkin ymmärrän niitä ihmisiä. Annan arvoa. Se on rohkeata että joku kykenee tekemään niinkin ison päätöksen. Ettei enää pelkää. Antaa vain mennä..

Pahaan oloon ei tarvitse muuta kuin sen että on kipeä. Että on masentunut. On paha ajatella että kaikki eivät ymmärrä että masennus on sairaus, se että siihen ei edes tarvitse mitään suurta mullistusta elämään. Masennus ei kuitenkaan ole kuin nuha mutta se voi iskeä keneen tahansa. Masennus antaa oman kuvansa. Se on helppo tulkita laiskuutena, saamattomuutena ja haluttomuutena. Niin sen näkevät ne ihmiset jotka eivät ymmärrä masennusta. Ne ovat ne ihmiset jotka tuomitsevat. ”Nouse vain ylös ja mene ulos”. Miten hitossa voi mennä ulos jos ei pääse edes ylös. Miten voi nousta jos ei näe tulevaisuutta itselleen. Jos ei koe itseään tärkeäksi. Minkään arvoiseksi.

Jos elämäni olisi oikeasti todella kurjaa, en luultavasti olisi tässä. En halua elää mutta en halua kuollakaan. Roikun siis jossain tässä välissä..

kuolema, masennus