Purku

Arvostan niitä hetkiä jolloin vietän aikaa ihmisteni kanssa. Pidän heistä ja niiden jutuista. Mielelläni näkisin ihmisiäni useammin. Ajat vain muuttuvat inhoittavasti. Parisuhteet ja työt vievät aikaa. Mutta minua totisesti harmittaa se että minulle soitellaan vain kun ollaan kotimatkalla tai ei saatu muitakaan kiinni. Ajankuluksi, hetkeksi kunnes keksitään parempaa tekemistä.

Juuri äskettäin oli festarit. Tiesin että kukaan ei pyydä minua kaverikseen sinne mutta odotin että joku olisi edes laittanut viestiä että olenko paikalla. Mitään ei tullut. Kukaan ei kaivannut, ei kai edes huomanut etten ole siellä. Olen vain ihan kivaa seuraa mutta siihen se jää. Miksen ole saanut luotua kunnon ystävyyssuhdetta keneenkään.

Olen juuri ymmärtänyt paikkani ihmisten joukossa ja se sattuu ihan perkeleesti.

ahdistus, ihmiset, masennus